// >> February 2015

Ruoanlaitto harrastuksena
| 8. February, 2015

Ruoanlaitto on varmastikin yksi helpoimmista ja välttämättömimmistä harrastuksista. Joutuuhan meistä valtaosa kokkaamaan joka tapauksessa, joten miksei siitä voisi tehdä samalla omaa intohimon ja kiinnostuksen kohdetta?

Ruoanlaitto on ollut harrastuksena erityisesti naisten keskuudessa jo vuosisatojen ajan, mutta myös miehet ovat päässeet hommassa pikku hiljaa kärryille. Valtaosa maailman parhaista kokeista onkin tunnetusti miehiä, joten soppakauhan luulisi pysyvän myös niissä jämerämmissä kourissa. Ruoanlaitto on kuitenkin perinteisesti nähty naisten tehtävänä, joten erityisesti 1900-luvun alkupuolella kasvaneet ja eläneet miehet saattoivat pärjätä läpi elämänsä täysin ilman kokkaustaitoja, siirtyen äidin helmoista suoraan tulevan ex-vaimon antimien ääreen.

Kuka tahansa voi aloittaa ruoanlaiton harrastamisen, joten kynnys aloittamiselle ei ole luultavasti liian suuri. Miehisimmätkin miehet voivat tehdä testipöperöitään kotonaan, piilossa ulkopuolisten katseilta, joten harjoitteluvaihettakaan ei tarvitse hävetä. Keskeisimpinä tekijöinä ruoanlaiton aloittamisessa onkin monipuolisten raaka-aineiden hankinta sekä jonkinlaisen opastuksen seuraaminen. Mikäli jääkaapistasi löytyy vain juusto- ja makkarapaketti, on tarvikkeilla hankala loihtia mieltäylentävää kokattavaakaan. Uuden ruokaintoilijan onkin siis hyvä tutustua uusiin raaka-aineisiin ja lähteä rohkeasti tutkimaan lähikaupan vähemmän tuttuja hyllyrivejä. Uudet eineet avaavat myös täysin uudenlaisen makumaailman, eikä seuraava kauppareissu enää olekaan tylsää pakkopullaa samoja hyllyjä kierrellen.

Aloittelevan kokkiharrastajan on saatava myös yleensä jostain opastusta touhuihinsa, sillä satunnainen raaka-aineiden yhdisteleminen saattaa tuntua puuduttavalta ja päämäärättömältä. Mikäli lähipiiristä ei löydy innokasta Gordon Ramsayta huutamaan korvaasi, kokkikirjoja ja netistä löytyviä reseptiä on tarjolla varmasti loputon määrä. Toki improvisointi on ajoittain erittäin suotavaa, eihän omaa luovuuttaan pääse muuten toteuttamaan, mutta tällöin kokilla on jo oltavat tietyt perustiedot ja -taidot hallussa.

Theme made by Igor T. | Powered by WordPress | Log in | | RSS | Back to Top