// >> februari 2015

Itse pyydetyn kalan perkaaminen
| 16. februari, 2015

Moni tykkää kalastamisesta ja kalan syömisestä, mutta välissä on kuitenkin omat askeleensa, jossa vedenelävä livahtaa ongenkoukun päästä lautasellesi. Kyseessä on tietenkin kalan perkaaminen, jossa kalasta irrotetaan syötäväksi kelpaamattomat osat.

Ensimmäisenä tehtävä on tietenkin varmistaa, että kala on kuollut tai vähintäänkin tainnutettu. Mikäli eväkäs vielä nykii pussissa päivällisajan lähestyessä, voit lyödä sitä jämäkästi niskaan esimerkiksi vasaralla tai jollain muulla kovalla esineellä.

Seuraavaksi voit tehdä viillon kalan kaulaan kidusten tuntumassa, jolloin kala verestetään. Kalan voi laittaa verestyksen jälkeen kylmälaukkuun, mikäli perkaaminen ei tapahdu saman tien.

Seuraavaksi kalan vatsa leikataan auki terävällä veitsellä tai puukolla, aloittaen sahaaminen fisun peräaukon tietämiltä kurkkuun saakka. Varo kuitenkin osumasta sappirakkoon!

Kun kala on saatu selälleen auki, on sisuskalujen poistaminen käsin helppoa. Paketti lähtee liikkeelle tiukalla puristusotteella ja päättäväisellä vedolla. Sisuskalujen alta paljastuu ilmarakko, jonka perkaaja voi tarvittaessa puhkaista.

Seuraavaksi kalalta on irrotettava pää, mikä tapahtuu leikkaamalla terävällä veitsellä kiduskaaren takaa. Tässä vaiheessa on kuitenkin varottava, ettei puukko katkaise kalan selkärankaa. Kun selkäranka osuu kohdalle, on puukko käännettävä kohti pyrstöä, missä vaiheessa filee pyritään sujuvalla liikkeellä irrottamaan selkärangasta. Tämä tulee toki myös toistaa kalan toisella kyljellä. Tässä vaiheessa jäljelle jää kalan rungon lisäksi kaksi fileetä, josta on lopuksi leikattava kylkiruodot irti.

Theme made by Igor T. | Powered by WordPress | Logga in | | RSS | Back to Top